Ystäväni parsonnarttu synnyttää juuri tällä hetkellä ja toimin puhelinkätilönä. Ihan hauskaa hommaa, varsinkin kun kaikki menee hyvin, toivottavasti jatkokin.
Ystäväni kaikesta hädästä ja huolesta, joka onneksi osoittautui turhaksi, muistin kun Saga synnytti pentuettaan. Miten ensimmäinen pentu ei meinannut millään syntyä, vaikka istukka oli irronnut ja me olimme huolesta sairaana. Lopputulos oli että pentu syntyi autoon, matkalla eläinlääkäriin, taisi perätilassa tulla.

Uuden elämän syntymä on aina mieleenpainuva kokemus. Sagan synnytyksestä en sinällään muista sitä tilannetta itsessään, mutta kaikki tunteet pelosta helpotuksen kautta rakkauteen ja huojentuneeseen mieleen on tiukasti mielessä.

Nastan synnytys on sen verran tuore tapaus että sen muistan aika tarkasti. Nasta olisi halunnut synnyttää sylissäni, meinasi syödä ekan pentunsa kun ei oikeen ymmärtänyt mikä se oli, ei meinannut antaa imeä ja sitten kaikki menikin hyvin ja nopeasti. Nasta oli loistava emo, vaikka jotkut olivat sitä mieltä että miksi sille pitää pentuja teettää kun se on tuollainen hönttihöperö. Kyllä luonto hoitaa ja kun on vahva hoivavietti niin hölmöinkin koira osaa hommansa.

Terveisiä Sarille ja Donnalle, ja niille kahdelle kaivatulle kaunottarelle jotka ovat tähän mennessä jo syntyneet!!