Tänään on talo hiljentynyt ja tuntuu oudolta, niin monta viikkoa elämä on pyörinyt pentujen ympärillä ja nyt ne ovat uusissa kodeissa.
Henrykin löysi oman kotinsa, hyvä niin sillä urokset ne näköjään nykypäivänä jäävät helposti roikkumaan.
Luna muutti Järvenpäähän, Harriet meni sijoitukseen Nurmijärvelle ja Henry muutti Vuosaareen. Ihanaa kun koko katras on suhteellisen lähellä. Kun kesä tulee niin järjestetään pentutapaaminen ja elokuussa olisi tarkoitus järjestää kolmen kennelin kennelpäivä. Hauskaa siis tiedossa:)
Penskat ovat nyt reilun viiden viikon ikäisiä ja sitten niin ihanan kamalia että. Ihania ne ovat silloin kun nukkuva ja ovat ne ihania hereillä ollessaankin. Vielä eivät juurikaan tappele, mutta kauhulla odotan sitä ikää kun alkaa veri lentämään ja meikäläisellä on kynnet mustana :D Voi se tietty ollakin että eivät tappele, vaikka terrivaavit sen taidon osaavatkin turhan hyvin.
Nasta on ihan uskomaton mamma, ei osoita mitään kyllästymisen merkkejä lapsosiinsa. Leikittää ja imettää sopivassa suhteessa, tosin imettämisen määrä on jo huomattavasti vähentynyt. Pissat ja kakat se korjaa edelleen tunnollisesti (yäk) ja sen se on tehnyt koko ajan. Pennut ovat olleet niin puhtaita, missään vaiheessa ei ole ollut kakkatöhryjä häntien alla. Hieno ja tunnollinen Nasta-mamma.
Rekisteröintinimet ovat nyt päätetty ja ovat seuraavat:
Pentuetarkastus ja sirutus olisi edessä viikon päästä ja sitten 8.4 eteenpäin on aika muuttaa uusiin koteihin. Tytöt taitavat lähteä pääsiäistorstaina, Henrystä ei vielä tiedä.
Vielä ei ole pikkuherralle kotia lukkoon lyöty. Että jos jollakulla on ylisuloisen ja ihanan, ruskea-valkoisen parsonpennun kokoinen aukko sydämessään ja kotonaan, täällä olisi siihen sopivaa täytettä :D Ihana pentu jolla MAHTAVA luonne. Varmasti oikea tykki joka menoon ja harrastukseen.
Ja sopivasti pentumania rauhoittuu ennen talvilomaamme jota lähdemme viettämään 12.4-> yllätys yllätys... lempikaupunkiimme Berliiniin. Jospa ehtisin laittaa loput viime vuoden matkakuvat esille ennen tämän vuoden uusia;)